Stiefvater, Maggie, Väristys

Lähestyin sutta hitaasti, tuskin liikkuen, mutta en pelännyt muuta kuin säikäyttäväni sen tiehensä, en verisiä huulia tai niiden takana olevia hampaita. Korvien liike ilmaisi, että se tiesi minun lähestyvän, mutta se ei paennut. Olin niin lähellä, että haistoin turkin villin hajun ja tunsin hengityksen lämmön.

Kun Grace oli lapsi, sudet raahasivat hänet metsään pihan rengaskeinusta. Ne kiertelivät, näykkivät ja raapivat paikallaan makaavaa tyttöä. Kaikki paitsi yksi. Se tuijotti Gracea keltaisilla silmillään ja lopulta esti veriteon.

Talvisin Sam elää metsässä suden hahmossa ja seuraa tarkkaavaisilla silmillään pelotonta tyttöä. Kesäisin hän saa takaisin ihmismuotonsa ja voi elää jälleen muutaman kuukauden ihmisenä.

Kuuden vuoden ajan Grace seurasi läheisessä metsässä asuvien susien elämää. Vähitellen hänen ja erään keltasilmäisen suden välille syntyy merkillinen ystävyys. Eräänä iltana hän löytää talonsa kuistilta haavoittuneen, tutun oloisen pojan, jolla on merkilliset silmät. He viettävät aikaa yhdessä ja rakastuvat, mutta silti heidän yllään on koko ajan saapuvan talven kylmä varjo.

Romaani on surullinen ja syvä tarina kahdesta nuoresta, joiden onnea varjostaa toisen elämä ihmissutena metsässä. Kirjailija onnistuu käyttämään ihmissusi-legendaa uudella ja omalla tavallaan saaden aikaan mahtavan rakkaustarinan. Rakkautta ja tunteita kuvataan kauniisti ilman karmivia kliseitä.

Roomani kerrotaan Gracen sekä Samin näkökulmasta ja kerronnan vaihtaminen vuoroin Samille, vuoroin Gracelle sujuu saumattomasti. Tarinakin soljuu itsestään eteenpäin. Juoni on loppujen lopuksi yksinkertainen ja helposti ymmärrettävä. Loppuratkaisu on yllättävä ja saa lukijan vakuuttuneeksi siitä, että toinenkin osa on luettava.

Väristys on ensimmäinen osa kirjasarjasta.

Montgomery, L.M., Pat, vanhan kartanon valtiatar

”Hän uskalsi nauraa sinulle… Hän uskalsi sanoa sinua kaamean vanhanaikaiseksi”, hän kuiskasi talolle. Hän heristi ruskeaa nyrkkiään pimeydelle. Hän ei ollut kyennyt kuuntelemaan minkäänlaisia moitteita Silver Bushista.

Jos kaikki olisi nuoren Patrician vallassa, mikään ei muuttuisi. Koskaan. Hänen rakas Silver Bushinsa pysyisi samanlaisena vuodesta toiseen ja kartanoa asuttaisivat samat rakkaat ihmiset. Perhe pysyisi ainiaan yhdessä, eikä rakkaan pihan koivuja kaadettaisi. Mutta Pat ei voi silti estää kaikkia muutoksia.

Pat rakastaa Silver Bushia yli kaiken muun ja haaveilee asuvansa kartanossa vanhapiikana veljensä Sidin kanssa Judyn kertoillessa kotoisessa keittiössä tarinoitaan. Pat inhoaa muutoksia eikä soisi minkään muuttuvan Silver Bushissa tai perhepiirisissä. Niinpä hän torjuu kosijan peräjälkeen, koska rakastaa taloa.

Muutoksia kuitenkin tapahtuu vääjäämättä. Patilla on paljon kestettävää, sillä ystävyys- ja sisarsuhteet ovat koetuksella, Silver Bushin naapuriin muuttaa ihmisiä ja yksi sun toinen menee naimisiin.

Kirja on ennen suomentamaton Montgomeryn teos, jossa Pat on tyypillinen Montgomeryn romaanin päähenkilö. Pat tulee pienestä iloiseksi. Hän rakastaa luontoa ja perhettään ja on sekä herkkä että kaunissieluinen tyttö. Pat on mielenkiintoa herättävä henkilöhahmo omalla vanhanaikaisella tavallaan.

Romaani kerrotaan Patin näkökulmasta ja siinä kuvaillaan runsaasti kaikkea, ympäristöä ja tunteita. Judyllä on myös keskeinen rooli kirjassa tarinankertojana. Romaani ei ole kovin helppolukuinen pitkien tarinoiden ja kuvailujen tähden, mutta miellyttävä sellainen. Romaania voisi suositella L. M. Montgomeryn kirjoista pitäville.

Pat vanhan kartanon valtiatar on jatkoa ennen suomentamattomalle teokselle, Vanhan kartanon Pat.

Stewart, Weisman ja Brigg, Cathyn avain

”Mutta joka tapauksessa – kyse on herra Tsaosta. Jos hän ei pääse kanssasi naimisiin, hän tappaa sinut ihan varmasti. Tiedät sen itsekin, eikö niin?”

Puoli vuotta sitten Cathy sai tietää, että hänen poikaystävänsä on kuolematon. Ja nyt poikaystävä on vankina Esi-isä Lun laboratoriossa, keksimässä kuolemattomuusseerumia. Eräs tyttö varastaa bussimatkalla Cathyn kännykän sekä kopiot päiväkirjan sivuista ja onnistuu sekoittamaan Cathyn elämän. Ja kotona odottaa uusi surkea työpaikka ja riitoja parhaan ystävän sekä äidin kanssa. Kaiken huipuksi Victorin kuolematon isä Tsao on rakastunut Cathyyn ja haluaa tämän kanssa naimisiin. Hinnalla millä hyvänsä.

Romaaniin pomppaa neljä uutta tärkeää sivuhenkilöä, muutama vie jopa paikan edellisen osan tärkeiltä sivuhenkilöiltä. Romaanissa on aika paljon henkilöitä, mutta kokonaisuus ei ole sekava, vaan jokaisella henkilöllä on oma paikkansa ja lähes jokainen henkilö onnistuu pysymään omalla paikallaan. Myös muutama aiemmin hieman paperinukeksi jäänyt hahmo saa lisää ulottuvuuksia.

Tekstissä on edelleen samoja aineksia kuin perinteisissä nuortenromaaneissa, mutta siinä on myös paljon kaikkea erilaista. Erilaisia asioita ja ideoita on osattu soveltaa hyvin tekstiin. Juoni on hyvä sekä yllätyksellinen ja pitää otteessaan koko kirjan ajan sekä sen jälkeen. Loppuratkaisu pakottaa lukemaan seuraavan osan.

Kirjassa on myös mukana muovitasku, jossa on todistusaineistoa ja jota on mukava tutkiskella.

Cathyn avain on jatkoa kirjalle Cathyn kirja.

Stewart, Weisman ja Brigg, Cathyn kirja

"Kyllähän minä menin kouluun. En vain jäänyt sinne."

Cathyn elämä ei ole kovin kummoisessa jamassa. Cathyn isä on kuollut hiljattain, koulu ei innosta yhtään, poikaystävä jätti ilman kummempia selityksiä ja äiti epäilee huumeiden käytöstä. Ainoa mikä yhtään kiinnostaa, on piirtäminen.

Murtauduttuaan poikaystävänsä asuntoon ystävänsä varoituksista huolimatta ja alkaa ronkkia Victorin elämää, Cathy joutuu enemmän tai vähemmän omasta tahdostaan todistamaan outoja sekä vaarallisia tapahtumia.

Päähenkilö Cathy on sanavalmis, temperamenttinen 17-vuotias, rikkeisiin taipuvainen, erittäin mielenkiintoinen henkilöhahmo. Riippuu lukijasta, pystyykö päähenkilöön samaistumaan. Romaanissa esiintyy myös monia muita henkilöitä, joista todella moni jää vain kaksiulotteiseksi sivuhenkilöksi.

Romaani on kerrottu päiväkirjamerkintöinä Cathyn näkökulmasta. Siinä on paljon takaumia, jotka selittävät nykyistä tilannetta ja antavat näin tilanteelle taustan. Juoni on mukaansatempaava ja yllättävä. Tapahtumavauhti on nopea ja Cathyn päiviin mahtuu paljon. Romaanissa on mukana tyypillisiä nuortenromaanien aineksia, mutta myös jotain aivan uutta. Romaania voisi verrata hääpukuun, jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua jne.

Kirjan sivuja värittävät tekstin lisäksi Cathyn piirrokset ja töherrökset. Mukana on myös muovitasku, jossa on todistusaineistoa käyntikorteista valokuviin.

Cathyn kirja on sarjan ensimmäinen osa.

Collins, Suzanne, Nälkäpeli: Vihan liekit

”Neiti Everdeen, minulla on ongelma”, presidentti Snow sanoo. ”Se sai alkunsa niistä sinun myrkkymarjoista areenalla.”

Saatuaan itsensä ja Peetan areenalta elävänä pois, Katniss on joutunut Capitolin silmätikuksi. Niinpä ennen voitonkiertuetta presidentti Snow tulee henkilökohtaisesti tapaamaan Katnissia ja syyttää tyttöä kapinan lietsonnasta. Jos Katniss ei saa tukahdutettua jo syttyneitä kapina-aikeita, enää ei ole vaarassa pelkästään Katnissin henki.

Kyseisenä vuonna järjestetään seitsemäskymmenesviides Nälkäpeli ja se tarkoittaa neljännesjuhlaa. Neljännesjuhlavuonna Nälkäpeli on aina taktisella tavalla erilainen kuin aikaisemmat ja se tekee pelistä haastavamman. Kyseiselle vuodelle onkin luvassa odottamaton yllätys.

Juoni vangitsee lukijan jo ensimmäisessä luvussa ja pitää teräksenlujassa otteessaan romaanin loppuun asti. Romaani sisältää paljon yllättäviä juonenkäänteitä ja yltää helposti Nälkäpelin tasolle. Kirjailija on onnistunut välittämään tekstistä lukijalle henkilöiden kärsimykset ja ahdistuksen. Collins on keksinyt mahdottoman tuntuisia tilanteita ja silti niistä on selvitty nerokkaan ja odottamattoman ratkaisun avulla. Romaani alkaa pienellä kipinällä, loppua kohden tilanteet käy entistä jännittävimmiksi ja viimeisessä luvussa kaikki räjähtää.

Romaanissa on paljon itsekkäitä ja epäitsekkäitä tekoja, juonittelua, julmuuksia sekä piittaamattomuutta. Vyöhykkeiden elintasoerot ovat huimaavia. Kaiken tämän pystyy rinnastamaan myös nykymaailmaan.

Vihan liekit on toinen teos Nälkäpeli-trilogiasta.

Collins, Suzanne, Nälkäpeli: Matkijanärhi

"Sitten minulle valkenee. Nälkäpeli jatkuu yhä. Olemme päässeet pois areenalta, mutta Peetaa ja minua ei tapettu, joten Peetan viimeinen toive minun henkeni säästymisestä on vielä voimassa."

Vyöhykettä 12 ei ole enää olemassa. Vain osa pääsi pommituksia pakoon Vyöhykkeelle 13, jonka uskottiin tuhoutuneen seitsemänkymmentäviisi vuotta sitten. Vain osa areenan tribuuteista onnistuttiin pelastamaan. Katniss pelastui, Peeta ei.

Vyöhyke 13 johtaa kapinaa ja on soluttautunut usealle eri vyöhykkeelle, jotka ovat liittyneet vallankumoukseen. Katnissin odotetaan ryhtyvän kapinan keulakuvaksi, Matkijanärheksi, antamaan ihmisille toivoa. Pystyykö Katniss siihen kaiken kokemansa ja näkemänsä jälkeen?

Romaani ei aivan yllä edeltäjiensä tasolle, mutta on silti ajatuksia ja tunteita herättävä teos, joka on pakko lukea loppuun asti. Romaanin alku kertoo enemmän Katnissin kamppailusta muuttuneessa elämässään, joten tarina kulkee hitaasti eteenpäin, mutta loppua kohden vauhti kiihtyy ja jännitys tiivistyy odottamattomaan loppuratkaisuun.

Nälkäpelin puuttuminen vaikuttaa kirjan rakenteeseen, mutta ei lopputulokseen. Myös henkilöt ovat muuttuneet pikkuhiljaa sarjan edetessä, mutta tässä viimeisessä osassa kaikki kärjistyy ja saavuttaa viimeisen pisteensä. Collins on onnistunut luomaan hienon kokonaisuuden, joka päättää Nälkäpeli-trilogian. Collins on jättänyt myös muutamia asioita lukijalle itselleen hoksattaviksi. Toiset asiat aukeavat toisia helpommin.

Matkijanärhi päättää kolmiosaisen Nälkäpeli-trilogian.

Meyer, Stephenie, Bree Tannerin lyhyt elämä

”Minä olen vampyyri. Jos se ei todista, että taikauskoiset ihmiset ovat oikeassa, niin mikä sitten.”

Bree on vastasyntynyt vampyyri, joka elää suuressa ja levottomassa laumassa. Lauma koostuu eri-ikäisistä vastasyntyneistä vampyyreistä, jotka eivät tule toimeen keskenään. Lauma elää päivisin jonkin talon kellarissa ja käy öisin saalistamassa pahaa-arvaamattomia ihmisiä. Laumaa johtaa nuori Riley, joka on lauman luojan käskyläinen. Vampyyrilauman luoja ei halua paljastaa  vastasyntyneille henkilöllisyyttään eikä muitakaan suunnitelmiaan, mitä hänellä on lauman varalle.

Yhdessä Diegon kanssa Bree saa selville asioita, jotka heiltä on kovasti haluttu salata. He alkavat selvitellä asioita ja huomaavat joutuvansa syvälle valheiden verkkoon. Viimein paljastuu, miksi ja mistä heille on niin taitavasti valehdeltu.

Bree Tannerin lyhyt elämä on kirjoitettu Epäilys-romaanin pohjalta. Epäilyksessä Breellä on varsin pieni osa, mutta hahmo alkoi elää kirjailijan mukaan omaa elämäänsä. Sen takia syntyi tämä mielenkiintoinen, vastasyntyneen vampyyrin elämää syventävä teos.

Kaikki jotka ovat lukeneet Epäilys-romaanin, tietävät miten Breen lopulta käy, mutta on mielenkiintoista lukea mitä loppua ennen tapahtui. Bree on helposti samaistuttava tyttö, jolla on menneisyys ja joka haluaa säilyä hengissä kamalassa laumassa. Kun on lukenut tämän teoksen, Breestä on saanut aivan eri kuvan kuin mitä Epäilyksestä jäi käteen.

Romaani ei ole kovin jännittävä, mutta sen lukee vaivatta, jos on mielenkiintoa romaania kohtaan. Romaanissa näkyy myös Meyerin tuttu tyyli viedä tarinaa eteenpäin. Tuntui, että muutama romaanin sivuhenkilö oli saanut vaikutteita Meyerin muiden romaanien sivuhenkilöistä, mutta pintaan nousi myös pari helmeä, jotka ovat omaa luokkaansa. Mitä enemmän romaania lukee, sitä enemmän lukija alkaa toivoa, että Meyer olisi kirjoittanut Epäilyksen toisin.

P.C. Cast & Kristin Cast, Petetty

“Minun merkkini on täyttynyt ja saanut lisukkeitakin. Säilytin hymyn kasvoillani parantaakseni hänen oloaan, vaikka oli aika inhottavaa tuntea itsensä jonkin friikkishow’n vetonaulaksi. Jälleen kerran."

Zoey Redbird on sopeutumassa uuteen elämäänsä Yön talossa kaikkien aikojen voimakkaimpana tulokkaana ja vampyyrina, sekä tulevana ylipapittarena. Hänellä on mahtavat ystävät ja ihana poikaystävä. Zoeystä tuli myös Pimeyden tytärten ja poikien johtaja hänen paljastettuaan Afroditen julman kieroilun.

Kaikki on hyvin, kunnes eräs Zoeyn tuntema poika löydetään kuolleena ja poliisien syyttävät katseet kohdistuvat vampyyreihin. Kaiken tämän lisäksi näyttää siltä, että Zoeyn entinen poikaystävä on leimautunut häneen. Zoey luottaa intuitioonsa ja kutsuu ystäviensä avulla kaikki viisi elementtiä avukseen selvittääkseen, mitä on tekeillä ja kuka on kaiken takana.

Petetty jatkaa siitä, mihin Merkitty-kirjassa jäätiin. Aina hyväntahtoinen Zoey tekee mitä vain rakkaidensa puolesta. Tällä kertaa vastassa ei vain ole pelkkä petturi. Kyseisessä romaanissa Zoeyn hyväntahtoisuus korostuu enemmän kuin aikaisemmassa teoksessa. Myös taustalle jääneet haamut saavat lisää ulottuvuuksia tässä romaanissa.

Vauhti romaanissa tuntuu olevan todella nopea, joka ei lukiessa haittaa yhtään. Vasta kun romaanin on saanut luettua loppuun, alkaa miettiä tapahtumavauhtia. Teksti ei ole missään vaiheessa pitkästyttävää eikä yllätyksetöntä. Kirjassa kerrotaan kauniisti menetyksestä ja voitosta, rakkaudesta ja petoksesta sekä ennen kaikkea ystävyydestä.

Petetty on toinen osa Yön talo –kirjasarjasta.

HP-TÄHTIÄ SUOMESSA

 Muutama viikko sitten Suomen Harry Potter-fanit kokivat jännittäviä hetkiä, kun kaksi Harry Potter-näyttelijää kävi Helsingissä promoamassa uusinta 17.11 ensi-iltaan tullutta Harry Potter-elokuvaa Kuoleman Varjelukset (osa 1). Haastattelun lisäksi Luna Lovekivaa esittävä Evanna Lynch ja Neville Longbottomia näyttelevä Matthew Lewis jakoivat halukkaille nimikirjoituksia.

Itse saavuin Helsinkiin noin klo 13.30 eli reilu pari tuntia ennen tapahtuman virallista alkua. Tennispalatsilla ei ollut vielä paljoakaan väkeä, vain kaikkein fanaattisimmat fanit olivat jo aamupäivällä saapuneet jonottamaan eturivin parhaita paikkoja. Pääsin siskojeni kanssa eturiviin, ja siitä se jonotus sitten alkoi. Nojailimme turva-aitoihin ja seurasimme, kuinka järjestysmiehet asensivat valoja, äänentoistolaitteita ja muita teknisiä laitteita.

Pikku hiljaa porukka lisääntyi, ja sitä mukaa jalkakäytävä, johon katsomo ylettyi, tukkeutui kokonaan. Ohikulkijat ihmettelivät, minkä takia monia satoja ihmisiä oli kerääntynyt Finnkinon leffateatterin eteen, ja huomatessaan lavan ja sen taustalla olevan suuren leffajulisteen he tajusivat asian. Jotkut ohikulkijoistakin jäivät odottelemaan tapahtuman alkua, mutta suurin osa kiersi väkijoukon tuijottaen samalla oudosti pukeutuneita Potter-faneja, joista osa aikoi osallistua myöhemmin illalla järjestettävään pukukilpailuun. 

Myöskin toimittajia oli parikymmentä paikalla. Heillä oli oma lehdistölle aidattu alue suoraan lavan edessä, johon he sitten ryhmittyivät kameroidensa ja muistilehtiöidensä kanssa. Joukossa näytti olevan   ruotsalaisiakin toimittajia. 

Pian lavalle sitten astuikin noin klo 18 tapahtuman juontaja. Hän toivotti kaikki fanit tervetulleeksi ja kertoi hieman aikataulusta, eli seuraavaksi olisi luvassa pukukilpailu ja sen jälkeen vielä tietokilpailu, jonka jälkeen Evanna ja Matthew saapuisivat haastateltavaksi. 

Pukukilpailussa joksikin Harry Potter-hahmoksi pukeutuneet fanit pääsivät kilpailemaan siitä, kuka voittaisi kutsun Deathly Hallowsin kutsuvierasensi-iltaan ja virallisen leffajulisteen. Viiden hengen ryhmissä vapaaehtoiset saapuivat lavalle, ja yksi kerrallaan yleisön piti osoittaa suosiotaan suosikilleen jonka halusi pääsevän jatkoon, ja desibelimittarilla mitattiin eniten ääniä saaneet näistä viidestä. Yllämainittujen "esikarsintojen" jälkeen  finalisteja oli jäljellä viisi,  joista yleisö sitten valitsi samalla menetelmällä voittajaksi tytön, joka oli pukeutunut Bellatrix Lestrangeksi, ja toiseksi tuli Albus Dumbledoreksi pukeutunut tyttö. Molemmat saivat yllämainitut palkinnot.

Jonkun ajan kuluttua, noin klo 19.00, kun myös tietokilpailun voittaja oli selvinnyt, tähtien esiintymisaika alkoi olla käsillä, ja juontaja astuikin takaisin lavalle: "No niin, nyt tuli tieto että Matthew ja Evanna ovat juuri lähteneet hotelliltaan autolla ja ovat täällä viiden minuutin sisällä". Tieto aiheutti välittömän tunnelman sähköistymisen ja vieressäni olleet ruotsalaiset fanitkin tajusivat, että nyt alkoi H-hetki olla käsillä. 

Jumalaton kirkuminen ja suosionosoitukset alkoivat yleisön vasemmasta päästä ja kulkivat aina loppupäähän asti muidenkin siihen yhtyessä. Kiljuminen oli nyt niin kovaäänistä ja tunnelma melkein käsillä kosketeltava, että kenellekään ei jäänyt epäselväksi, että tähdet olivat nyt paikalla. Kun siskojeni kanssa aloin kurotella kohti kiljumisen alkulähdettä ja punaisen maton alkupäätä, näimmekin ensimmäistä kertaa nuoret näyttelijät. 

Evannalla oli tummansininen lyhyt mekko ja piikkikorot. Hän oli värjännyt pitkät hiuksensa ruskeiksi ja oli aivan itsensä näköinen kävellessään hymyillen punaista mattoa pitkin lavalle Matthew vierellään. Haastatteluosuus eteni nopeasti ja sen aikana kävi myös selväksi, ettei Matthew muistuta todellisuudessa tippaakaan roolihahmoaan Nevilleä, kun taas Evanna toi heti elävästi mieleen Lunan olemuksensa ja äänensä puolesta. Matthew vitsaili haastattelijan ja yleisön kanssa useaan otteeseen ja kertoi vapaa-aikanaan muun muassa soittavansa bändissä.

Noin puolen tunnin jälkeen haastattelun loppumisesta ja toimittajien sisätiloissa tapahtuneen haastattelun jälkeen, tähdet tulivat takaisin, ja taas yleisön kirkuna oli korvia huumaavaa. Evanna aloitti nimikirjoitusten jakamisen toisesta ja Matthew toisesta päästä yleisöjoukkoa. 

Eturivissä paine oli valtava ja ensimmäisenä Evannan lähestyessä meitä ja lavan edustaa, se muuttui sietämättömäksi. Järkkärit joutuivat nojaamaan koko painollaan turva-aitoihin, joita vasten me eturiviläiset olimme painautuneet muun yleisön kiihkeästä halusta päästä mahdollisimman lähelle näyttelijöitä.

Evanna oli todella hilpeä kirjoittaessaan nimeään tarjoamaani lehtiöön ja Deathly Hallows -kirjaan. Halattuamme hän jatkoi eteenpäin kohti siskojani. Myös Matthew oli pian kohdallamme. Hän vastaili yleisön kysymyksiin tyynen rauhallisena sutaisten nimeään ojennettuihin lehtiöihin, kirjoihin ja julisteisiin. Kysyin häneltä, pääsisinkö kuvaan hänen kanssaan, ja hän lupasi hymyillen. Ojensin kameraani jo hänen managerilleen, mutta mies ilmoitti, ettei se kävisi päinsä, koska aikataulu oli niin tiukka. Lannistuneena pistin kamerani pois ja ojensin hänelle lehtiön ja kirjan, missä Evannan nimet jo olivatkin.

Pian tämän jälkeen tilaisuus alkoikin jo olla ohi. Näyttelijät olivat jakaneet nimmarit jo kaikille halukkaille ja lähtivät kohti kyytiään huudellen hyvästejä ja vilkuttaen faneilleen.


S.L.

Suzanne Collins, Nälkäpeli

Nojaan puunrunkoon, sivelen sormella kieltä joka on kuin hiekkapaperia ja yritän pohtia vaihtoehtoja. Mistä saan vettä?

Lähes koko Pohjois-Amerikka tuhoutui ja jäljelle jääneistä raunioista syntyi Panem, jossa on mahtava pääkaupunki Capitol ja kaksitoista vyöhykettä. Kerran vyöhykkeet nousivat Capitolia vastaan sillä lopputuloksella, että kaksitoista vyöhykettä kukistettiin ja kolmastoista tuhottiin. Rangaistuksena kapinasta säädettiin uudet lait sekä Nälkäpeli.

Nälkäpelissä on yksinkertaiset säännöt. Jokaiselta vyöhykkeeltä arvotaan yksi poika ja yksi tyttö tribuuteiksi. Tribuutit suljetaan valtavalle areenalle taistelemaan hengestään. Viimeinen elossa oleva on voittaja.

16-vuotias Katniss ilmoittautuu vapaaehtoiseksi pelastaakseen pikkusiskonsa, jolle arpa lankeaa. Yhdessä vyöhykkeen toisen tribuutin kanssa Katniss lähtee kohti Capitolia kohtaamaan Nälkäpelin muut kilpailijat sekä areenan ankarat olot.

Romaani kerrotaan Katnissin näkökulmasta ja kerronta on sujuvaa ja se etenee hyvää vauhtia. Yllättävien juonenkäänteiden lisäksi romaaniin mahtuu jännitystä, juonittelua, kuolemaa, tunteita ja liittolaisia.

Romaanin päähenkilö Katniss on mielenkiintoinen persoona. Isänsä menettänyt tyttö on valmis käytännössä kävelemään kuoleman syliin säästääkseen pikkusiskonsa siltä kohtalolta. Capitolin valvovan silmän alla sietää olla varovainen, sillä kapinoinnista voi saada kuolemantuomion. Silti Katniss on kapinallinen ja itsenäinen nuori. On hieno lukea, miten erilaiset asiat yhdistävät Katnissia erilaisiin ihmisiin.

Vaikka kirjassa murhataankin ihmisiä, murhia ei kuvata raa’asti, mistä pisteet kirjailijalle. Collins kuvaa hyvin vyöhykkeiden huonoja oloja ja elintasoeroja, jotka voidaan rinnastaa nykymaailmaan. Maailman epäoikeudenmukaisuus näkyy tekstissä koko romaanin ajan.

Nälkäpeli on Nälkäpeli-trilogian ensimmäinen osa. 

Terhi Rannela, Jäämeri, jäähyväiset ja minä

Kun Volvossa on tarpeeksi ihmisiä ja tavaroita, Valtteri suuntaa keulan kohti valtatie E63:a. Tampere jää taakse.

17-vuotias Ilari lähtee roadtripille veljensä Valtterin ja kavereidensa Kertun ja Miran kanssa tarkoituksenaan kiertää Suomen Lappia ja pohjoista Norjaa. Matkan aikana heidän aikeinaan on myös tavata Kertun biologinen isä, sekä Ilarin nettituttava Heta.

Matkaan mahtuu monia autossa vietettäviä tunteja, rakkautta ja riitoja, rahapulaa sekä reilusti suuria suunnitelmia.

Nuoret pitävät matkan ajan päiväkirjaa, jonne kukin kirjoittaa matkan tapahtumia sekä ajatuksia. Matkan jälkeen kirja aiotaan haudata Ilarin takapihalle, todisteena siitä, että nuorilla oli hyvä kesä.

Romaani on kerrottu pääosin Ilarin näkökulmasta, mutta päiväkirjamerkinnöissä pääsee kurkistamaan muidenkin reissaajien päänsisään. Jokaisella henkilöhahmolla on omat roolinsa. Muun muassa Valtteri on kuski ja Mira porukan sovittelija. Jokainen on myös selkeästi omanlainen persoonansa.

Romaania on mukava lukea. Kerronta on sujuvaa, juoni etenee nopeasti ja tapahtumarikkaasti eikä juonenkäänteitäkään puutu. Kirja ei yllä samalle tasolle kuin samaan sarjaan kuuluvat kaksi aiempaa teosta. Romaanissa käsitellään tärkeitä aiheita, mutta silti jotain jää siirtymättä lukijan tajuntaan.

Jäämeri, jäähyväiset ja minä on kolmiosaisen sarjan viimeinen osa.

Cassandra Clare, Tuhkakaupunki

”Tässä tilanteessa oma rauha on ylellisyys, johon kenelläkään meistä ei ole varaa. Tule.”

Clary Frayn elämä on kääntynyt päälaelleen. Äiti makaa koomassa sairaalassa, välit parhaaseen ystävään Simoniin ovat milloin hyvät, milloin huonot ja vastikään löytynyt veli, Jace, joutuu erinäisiin ongelmatilanteisiin ja vetää Claryn niihin tahattomasti mukaan. Vielä kun isä, julma mielipuoli Valentine, saa käsiinsä toisen Muutoksen välineistä, ovat katastrofin ainekset valmiina. Kaiken tämän lisäksi joku surmaa alamaailman lapsia ja saa alamaailman asukkaat toisiaan vastaan.

Clary joutuu mitä oudoimpiin paikkoihin ja tilanteisiin, seurassaan välillä veli Jace, uskollinen ystävä Simon, varjometsästäjät Alec ja Isabelle, velho Mangus tai isän korvike Luke. Romaaniin on sekoitettu rakkautta, jännitystä ja huumoria onnistuneesti ja juoni etenee sujuvasti ja nopeasti  yllättävien käänteiden varassa. Ykkösosan, Luukaupungin, vanhat hahmot saavat lisää syvyyttä ja uusia tulee mukaan.

Tarinaa kerrotaan pääasiassa Claryn näkökulmasta, mutta toisinaan myös Jacen. Kirjailija siirtää hienosti kerronnan vuoroin Claryn näkökulmaan, vuoroin Jacen, ilman suurempia töksähdyksiä. Kirjassa kuvataan hienosti myös ystävyyttä sekä sitä, kuinka joku on valmis tekemään melkein mitä vain rakkaidensa puolesta.

Yllättäviä juonenkäänteitä riitti alusta loppuun ja teos oli helppoa luettavaa, eikä juoni ollut liian monimutkainen. Clare jättää muutamia tärkeitä ja mielenkiintoisia asioita selkeästi auki, joilla saa pakotettua lukijan lukemaan seuraavan osan. Joissakin asioissa selkeästi viitataan, että ratkaisu löytyy, ainakin osittain, seuraavasta osasta.

Tuhkakaupunki on toinen osa Varjojen kaupungit -sarjasta.

Marilyn Kayne, Poissa silmistä, poissa mielestä

Katie kikatti: ”Voi Amanda, sinä olet kauhea!”

Amanda Beeson on Paha kuningatar, kahdeksannen luokan suosituin tyttö, jonka kaikki tuntevat hänen ilkeydestään. Amandan ja hänen ihailijoiden jokapäiväinen harrastus on mollata ja arvioida muita koululaisia ja pönkittää samalla omaa mainettaan.

Eräänä aamuna Amanda herää oudossa paikassa ja katsoessaan peiliin, hän huomaa muuttuneensa Tracey Devoniksi, luusereiden luuseriksi. Amanda seuraa Traceyn lukujärjestystä oudolle tunnille, jolla on vain muutamia oppilaita. Tunti on oudoin, millä Amanda on koskaan ollut ja oppilaatkin ovat omituisia. Tunnilla käyvä, pelottava Jenna, osaa lukea toisten ajatuksia ja saakin pian selville, että Amanda on Traceyn ruumiissa. Amandalla on monta ongelmaa. Hän ei tiedä, miten pääsee pois Traceyn ruumista,  ja hänen maineensa on Jennan käsissä.

Romaanin alussa tuodaan heti selväksi koulun nokkimisjärjestys, ja kuinka tärkeä se on joillekin koululaisille, etenkin kirjan päähenkilölle Amandalle. Traceyn ruumiissa Amanda näkee kouluelämän toisenkin puolen, mutta se ei juuri vaikuta tyttöön.

Romaanissa seurataan myös toisen tytön elämää, nimittäin Jennan, jonka onnistui onkia tieto Amandan salaisuudesta. Myös Jennalle näyttää olevan tärkeämpää, minkälaisen vaikutuksen muille antaa, kuin olla sellainen, millainen oikeasti on.

Loppujen lopuksi kirja ei käy pintaa syvemmällä, ja ei muutenkaan ole kovin suurenmoinen lukukokemus. Positiivista on, että juoni etenee sujuvasti ja kirjan tapahtumat ovat selkeitä.

Kirja on Valitut-sarjan ensimmäinen osa. 

Kuninkaiden koitos

Kirjoittanut George R.R. Martin, Suomessa julkaissut Kirjava.




Kuninkaiden koitos jatkaa Tulen ja jään laulu-sarjaa siitä, mihin Valtaistuinpeli jäi. Valkoinen korppi kertoo kesän päättyneen, ja Seitsemässä Kuningaskunnassa riehuu sisällissota. Valtaistuinta tavoittelee moni, ja taistelu vallasta muuttuu yhä julmemmaksi. Starkin perheen vesa Robb Stark on julistettu Pohjoisen kuninkaaksi, ja niin Starkien suku joutuu ponnistelemaan selviytymisestään. Valtakunta on revitty hajalle, ja mahtavat suvut liittoutuvat keskenään yhtä nopeasti kuin pettävät toisiaan. Kaiken tämän keskellä sana lähestyvästä talvesta kaikuu kuin kuuroille korville. Samaan aikaan kaukana meren tuolla puolen Daenerys Targaryen yrittää selviytyä pienen joukkonsa ja lohikäärmeidensä kanssa vaikeissa olosuhteissa.

Valtaistuinpeli rakensi suuren juoniasetelman. Tarttuessani kirjaan mietin, pystyykö Martin pitämään juonta yhtä toimivana kuin se oli ensimmäisessä osassa. Huoli oli turha. Tarina vie lukijan niin Seitsemän kuningaskunnan poliittisten juonittelujen ytimeen kuin myös tavallisten ihmisten elämään, jotka yrittävät selviytyä rakkaidensa kanssa eteenpäin jouduttuaan sodan pyörteisiin. Lukijan täytyy kuitenkin seurata juonta tarkkaavaisesti, sillä tarina on monisyinen ja nopea lukeminen saattaa jättää monia asioita huomaamatta. Kirjaa ei siis kannata ottaa pikaiseksi luettavaksi, vaan siihen pitää syventyä.

Teksti on selvästi tehty varttuneille ihmisille. Juonen henkilöt ovat voimakkaita, ja petokset saavat aikaan julmiakin asioita. Sotaakaan ei säästellä lukijoilta. Tarinaan sisältyy roiseja aiheita, vaikka niillä ei mässäilläkään. Teos ei siis ole pienimpien luettavaa.

Jäin kaipaamaan Valtaistuinpelissä olleita Petri Hiltusen piirroksia, mutta onneksi hän on sentään tehnyt kirjaan jälleen kauniin kansikuvan. Sarjan kirjojen kansiin hän on liittänyt ovelan jipon: jokaisen osan myötä kansikuvaan tulee uusi väri. Ensimmäisessä osassa niitä oli kolme: musta, punainen, valkoinen. Kuninkaiden koitoksessa mukaan tullut neljäs väri on sininen.

Mitä kirjasta jäi käteen? Ainakin hyvä mieli ja pakottava tarve lukea lisää. Tulen ja jään laulu on selvästi vahva sarja, joka kohoaa monien muiden fantasiasarjojen ylle. Kirja suorastaan pakottaa lukemaan itseään lisää. Vaikka kirja on mahtava taidonnäyte, ei se sovi kovin nuorille. Tätä kirjaa suosittelen ehdottomasti Valtaistuinpelin lukijoille. Se todella täyttää Martinin itselleen asettamat odotukset.

Aleksanteri Suuren sotaretket

Toimittanut Ruth Sheppard, Suomessa julkaissut Gummerus (2009).



Sheppardin kirja Aleksanteri Suuren 11 vuotta kestäneistä sotaretkistä on laaja teos. 256 sivua pitkä teos on kuitenkin jo ulkoasultaan houkutteleva. Kirjoittaja on käsitellyt Aleksanteri Suuren valloituksia hyvin laajalti. Kirja aloittaa kertomalla asioista monta sataa vuotta ennen Aleksanterin syntymää. Siten on pohjustettu Makedonian nousuun johtaneita tapahtumia ja setvitty poliittisten tilanteiden kehittymistä antiikin Kreikassa.

Vaikka pääpaino onkin Aleksanterissa, hänen armeijassaan ja valloituksissaan, on tilaa jätetty muullekin. Ympäri kirjaa ripotellut tietolaatikot antavat yksityiskohtaista tietoa esimerkiksi Aleksanterin ystävistä, hänen valloittamiensa alueiden kulttuureista sekä useista Aleksanteriin liitetyistä uskomuksista. Kirjan loppupuolella käsitellään Aleksanterin kuolemaa sekä sitä, mitä hänen valtakunnalleen tapahtui hänen kuoltuaan.

Kirja on koostettu miellyttävällä tavalla. Tieto on jaoteltu selkeästi eri teksteihin, ja asioita valotetaan usein kartoilla, valokuvilla ja piirroksilla. Sisällysluettelo ja hakemisto on tehty huolellisesti. Teoksen kuvituksessa on myös käytetty kekseliäästi Aleksanteria eri aikakausien ja kulttuurien taiteessa. Vaikka teos onkin historian ystävälle aarre, voi se olla tylsää luettavaa muille. Asioita on yritetty valottaa paljon, mutta lukijalla on kuitenkin oltava tietty kiinnostus Aleksanteriin ja hänen aikakauteensa.

Aleksanteri Suuri on kiistatta maailmanhistorian kuuluisimpia sotapäälliköitä. Sheppard on tehnyt suuren työn kerätessään tietoa, aineistoa ja kuvia muodostaakseen niistä tämän teoksen. Mielestäni hän on onnistunut hyvin. Asiat on koottu toimivaksi paketiksi, joka miellyttää kiinnostunutta lukijaa. Suosittelisin sitä historian harrastajille ja varsinkin niille, jotka haluavat Aleksanteria käsittelevän vahvan perusteoksen kirjahyllyynsä.