Suzanne Collins, Nälkäpeli

Nojaan puunrunkoon, sivelen sormella kieltä joka on kuin hiekkapaperia ja yritän pohtia vaihtoehtoja. Mistä saan vettä?

Lähes koko Pohjois-Amerikka tuhoutui ja jäljelle jääneistä raunioista syntyi Panem, jossa on mahtava pääkaupunki Capitol ja kaksitoista vyöhykettä. Kerran vyöhykkeet nousivat Capitolia vastaan sillä lopputuloksella, että kaksitoista vyöhykettä kukistettiin ja kolmastoista tuhottiin. Rangaistuksena kapinasta säädettiin uudet lait sekä Nälkäpeli.

Nälkäpelissä on yksinkertaiset säännöt. Jokaiselta vyöhykkeeltä arvotaan yksi poika ja yksi tyttö tribuuteiksi. Tribuutit suljetaan valtavalle areenalle taistelemaan hengestään. Viimeinen elossa oleva on voittaja.

16-vuotias Katniss ilmoittautuu vapaaehtoiseksi pelastaakseen pikkusiskonsa, jolle arpa lankeaa. Yhdessä vyöhykkeen toisen tribuutin kanssa Katniss lähtee kohti Capitolia kohtaamaan Nälkäpelin muut kilpailijat sekä areenan ankarat olot.

Romaani kerrotaan Katnissin näkökulmasta ja kerronta on sujuvaa ja se etenee hyvää vauhtia. Yllättävien juonenkäänteiden lisäksi romaaniin mahtuu jännitystä, juonittelua, kuolemaa, tunteita ja liittolaisia.

Romaanin päähenkilö Katniss on mielenkiintoinen persoona. Isänsä menettänyt tyttö on valmis käytännössä kävelemään kuoleman syliin säästääkseen pikkusiskonsa siltä kohtalolta. Capitolin valvovan silmän alla sietää olla varovainen, sillä kapinoinnista voi saada kuolemantuomion. Silti Katniss on kapinallinen ja itsenäinen nuori. On hieno lukea, miten erilaiset asiat yhdistävät Katnissia erilaisiin ihmisiin.

Vaikka kirjassa murhataankin ihmisiä, murhia ei kuvata raa’asti, mistä pisteet kirjailijalle. Collins kuvaa hyvin vyöhykkeiden huonoja oloja ja elintasoeroja, jotka voidaan rinnastaa nykymaailmaan. Maailman epäoikeudenmukaisuus näkyy tekstissä koko romaanin ajan.

Nälkäpeli on Nälkäpeli-trilogian ensimmäinen osa. 

Terhi Rannela, Jäämeri, jäähyväiset ja minä

Kun Volvossa on tarpeeksi ihmisiä ja tavaroita, Valtteri suuntaa keulan kohti valtatie E63:a. Tampere jää taakse.

17-vuotias Ilari lähtee roadtripille veljensä Valtterin ja kavereidensa Kertun ja Miran kanssa tarkoituksenaan kiertää Suomen Lappia ja pohjoista Norjaa. Matkan aikana heidän aikeinaan on myös tavata Kertun biologinen isä, sekä Ilarin nettituttava Heta.

Matkaan mahtuu monia autossa vietettäviä tunteja, rakkautta ja riitoja, rahapulaa sekä reilusti suuria suunnitelmia.

Nuoret pitävät matkan ajan päiväkirjaa, jonne kukin kirjoittaa matkan tapahtumia sekä ajatuksia. Matkan jälkeen kirja aiotaan haudata Ilarin takapihalle, todisteena siitä, että nuorilla oli hyvä kesä.

Romaani on kerrottu pääosin Ilarin näkökulmasta, mutta päiväkirjamerkinnöissä pääsee kurkistamaan muidenkin reissaajien päänsisään. Jokaisella henkilöhahmolla on omat roolinsa. Muun muassa Valtteri on kuski ja Mira porukan sovittelija. Jokainen on myös selkeästi omanlainen persoonansa.

Romaania on mukava lukea. Kerronta on sujuvaa, juoni etenee nopeasti ja tapahtumarikkaasti eikä juonenkäänteitäkään puutu. Kirja ei yllä samalle tasolle kuin samaan sarjaan kuuluvat kaksi aiempaa teosta. Romaanissa käsitellään tärkeitä aiheita, mutta silti jotain jää siirtymättä lukijan tajuntaan.

Jäämeri, jäähyväiset ja minä on kolmiosaisen sarjan viimeinen osa.

Cassandra Clare, Tuhkakaupunki

”Tässä tilanteessa oma rauha on ylellisyys, johon kenelläkään meistä ei ole varaa. Tule.”

Clary Frayn elämä on kääntynyt päälaelleen. Äiti makaa koomassa sairaalassa, välit parhaaseen ystävään Simoniin ovat milloin hyvät, milloin huonot ja vastikään löytynyt veli, Jace, joutuu erinäisiin ongelmatilanteisiin ja vetää Claryn niihin tahattomasti mukaan. Vielä kun isä, julma mielipuoli Valentine, saa käsiinsä toisen Muutoksen välineistä, ovat katastrofin ainekset valmiina. Kaiken tämän lisäksi joku surmaa alamaailman lapsia ja saa alamaailman asukkaat toisiaan vastaan.

Clary joutuu mitä oudoimpiin paikkoihin ja tilanteisiin, seurassaan välillä veli Jace, uskollinen ystävä Simon, varjometsästäjät Alec ja Isabelle, velho Mangus tai isän korvike Luke. Romaaniin on sekoitettu rakkautta, jännitystä ja huumoria onnistuneesti ja juoni etenee sujuvasti ja nopeasti  yllättävien käänteiden varassa. Ykkösosan, Luukaupungin, vanhat hahmot saavat lisää syvyyttä ja uusia tulee mukaan.

Tarinaa kerrotaan pääasiassa Claryn näkökulmasta, mutta toisinaan myös Jacen. Kirjailija siirtää hienosti kerronnan vuoroin Claryn näkökulmaan, vuoroin Jacen, ilman suurempia töksähdyksiä. Kirjassa kuvataan hienosti myös ystävyyttä sekä sitä, kuinka joku on valmis tekemään melkein mitä vain rakkaidensa puolesta.

Yllättäviä juonenkäänteitä riitti alusta loppuun ja teos oli helppoa luettavaa, eikä juoni ollut liian monimutkainen. Clare jättää muutamia tärkeitä ja mielenkiintoisia asioita selkeästi auki, joilla saa pakotettua lukijan lukemaan seuraavan osan. Joissakin asioissa selkeästi viitataan, että ratkaisu löytyy, ainakin osittain, seuraavasta osasta.

Tuhkakaupunki on toinen osa Varjojen kaupungit -sarjasta.

Marilyn Kayne, Poissa silmistä, poissa mielestä

Katie kikatti: ”Voi Amanda, sinä olet kauhea!”

Amanda Beeson on Paha kuningatar, kahdeksannen luokan suosituin tyttö, jonka kaikki tuntevat hänen ilkeydestään. Amandan ja hänen ihailijoiden jokapäiväinen harrastus on mollata ja arvioida muita koululaisia ja pönkittää samalla omaa mainettaan.

Eräänä aamuna Amanda herää oudossa paikassa ja katsoessaan peiliin, hän huomaa muuttuneensa Tracey Devoniksi, luusereiden luuseriksi. Amanda seuraa Traceyn lukujärjestystä oudolle tunnille, jolla on vain muutamia oppilaita. Tunti on oudoin, millä Amanda on koskaan ollut ja oppilaatkin ovat omituisia. Tunnilla käyvä, pelottava Jenna, osaa lukea toisten ajatuksia ja saakin pian selville, että Amanda on Traceyn ruumiissa. Amandalla on monta ongelmaa. Hän ei tiedä, miten pääsee pois Traceyn ruumista,  ja hänen maineensa on Jennan käsissä.

Romaanin alussa tuodaan heti selväksi koulun nokkimisjärjestys, ja kuinka tärkeä se on joillekin koululaisille, etenkin kirjan päähenkilölle Amandalle. Traceyn ruumiissa Amanda näkee kouluelämän toisenkin puolen, mutta se ei juuri vaikuta tyttöön.

Romaanissa seurataan myös toisen tytön elämää, nimittäin Jennan, jonka onnistui onkia tieto Amandan salaisuudesta. Myös Jennalle näyttää olevan tärkeämpää, minkälaisen vaikutuksen muille antaa, kuin olla sellainen, millainen oikeasti on.

Loppujen lopuksi kirja ei käy pintaa syvemmällä, ja ei muutenkaan ole kovin suurenmoinen lukukokemus. Positiivista on, että juoni etenee sujuvasti ja kirjan tapahtumat ovat selkeitä.

Kirja on Valitut-sarjan ensimmäinen osa. 

Kuninkaiden koitos

Kirjoittanut George R.R. Martin, Suomessa julkaissut Kirjava.




Kuninkaiden koitos jatkaa Tulen ja jään laulu-sarjaa siitä, mihin Valtaistuinpeli jäi. Valkoinen korppi kertoo kesän päättyneen, ja Seitsemässä Kuningaskunnassa riehuu sisällissota. Valtaistuinta tavoittelee moni, ja taistelu vallasta muuttuu yhä julmemmaksi. Starkin perheen vesa Robb Stark on julistettu Pohjoisen kuninkaaksi, ja niin Starkien suku joutuu ponnistelemaan selviytymisestään. Valtakunta on revitty hajalle, ja mahtavat suvut liittoutuvat keskenään yhtä nopeasti kuin pettävät toisiaan. Kaiken tämän keskellä sana lähestyvästä talvesta kaikuu kuin kuuroille korville. Samaan aikaan kaukana meren tuolla puolen Daenerys Targaryen yrittää selviytyä pienen joukkonsa ja lohikäärmeidensä kanssa vaikeissa olosuhteissa.

Valtaistuinpeli rakensi suuren juoniasetelman. Tarttuessani kirjaan mietin, pystyykö Martin pitämään juonta yhtä toimivana kuin se oli ensimmäisessä osassa. Huoli oli turha. Tarina vie lukijan niin Seitsemän kuningaskunnan poliittisten juonittelujen ytimeen kuin myös tavallisten ihmisten elämään, jotka yrittävät selviytyä rakkaidensa kanssa eteenpäin jouduttuaan sodan pyörteisiin. Lukijan täytyy kuitenkin seurata juonta tarkkaavaisesti, sillä tarina on monisyinen ja nopea lukeminen saattaa jättää monia asioita huomaamatta. Kirjaa ei siis kannata ottaa pikaiseksi luettavaksi, vaan siihen pitää syventyä.

Teksti on selvästi tehty varttuneille ihmisille. Juonen henkilöt ovat voimakkaita, ja petokset saavat aikaan julmiakin asioita. Sotaakaan ei säästellä lukijoilta. Tarinaan sisältyy roiseja aiheita, vaikka niillä ei mässäilläkään. Teos ei siis ole pienimpien luettavaa.

Jäin kaipaamaan Valtaistuinpelissä olleita Petri Hiltusen piirroksia, mutta onneksi hän on sentään tehnyt kirjaan jälleen kauniin kansikuvan. Sarjan kirjojen kansiin hän on liittänyt ovelan jipon: jokaisen osan myötä kansikuvaan tulee uusi väri. Ensimmäisessä osassa niitä oli kolme: musta, punainen, valkoinen. Kuninkaiden koitoksessa mukaan tullut neljäs väri on sininen.

Mitä kirjasta jäi käteen? Ainakin hyvä mieli ja pakottava tarve lukea lisää. Tulen ja jään laulu on selvästi vahva sarja, joka kohoaa monien muiden fantasiasarjojen ylle. Kirja suorastaan pakottaa lukemaan itseään lisää. Vaikka kirja on mahtava taidonnäyte, ei se sovi kovin nuorille. Tätä kirjaa suosittelen ehdottomasti Valtaistuinpelin lukijoille. Se todella täyttää Martinin itselleen asettamat odotukset.

Aleksanteri Suuren sotaretket

Toimittanut Ruth Sheppard, Suomessa julkaissut Gummerus (2009).



Sheppardin kirja Aleksanteri Suuren 11 vuotta kestäneistä sotaretkistä on laaja teos. 256 sivua pitkä teos on kuitenkin jo ulkoasultaan houkutteleva. Kirjoittaja on käsitellyt Aleksanteri Suuren valloituksia hyvin laajalti. Kirja aloittaa kertomalla asioista monta sataa vuotta ennen Aleksanterin syntymää. Siten on pohjustettu Makedonian nousuun johtaneita tapahtumia ja setvitty poliittisten tilanteiden kehittymistä antiikin Kreikassa.

Vaikka pääpaino onkin Aleksanterissa, hänen armeijassaan ja valloituksissaan, on tilaa jätetty muullekin. Ympäri kirjaa ripotellut tietolaatikot antavat yksityiskohtaista tietoa esimerkiksi Aleksanterin ystävistä, hänen valloittamiensa alueiden kulttuureista sekä useista Aleksanteriin liitetyistä uskomuksista. Kirjan loppupuolella käsitellään Aleksanterin kuolemaa sekä sitä, mitä hänen valtakunnalleen tapahtui hänen kuoltuaan.

Kirja on koostettu miellyttävällä tavalla. Tieto on jaoteltu selkeästi eri teksteihin, ja asioita valotetaan usein kartoilla, valokuvilla ja piirroksilla. Sisällysluettelo ja hakemisto on tehty huolellisesti. Teoksen kuvituksessa on myös käytetty kekseliäästi Aleksanteria eri aikakausien ja kulttuurien taiteessa. Vaikka teos onkin historian ystävälle aarre, voi se olla tylsää luettavaa muille. Asioita on yritetty valottaa paljon, mutta lukijalla on kuitenkin oltava tietty kiinnostus Aleksanteriin ja hänen aikakauteensa.

Aleksanteri Suuri on kiistatta maailmanhistorian kuuluisimpia sotapäälliköitä. Sheppard on tehnyt suuren työn kerätessään tietoa, aineistoa ja kuvia muodostaakseen niistä tämän teoksen. Mielestäni hän on onnistunut hyvin. Asiat on koottu toimivaksi paketiksi, joka miellyttää kiinnostunutta lukijaa. Suosittelisin sitä historian harrastajille ja varsinkin niille, jotka haluavat Aleksanteria käsittelevän vahvan perusteoksen kirjahyllyynsä.

Ihan sama!

Janne Tellerin romaanissa Yhtään (Bazar 2005) etsitään elämän tarkoitusta.

Pierre Anton lopettaa koulunkäynnin. Hänen mielestään millään ei ole mitään merkitystä, "sillä kaikki alkaa vain päättyäkseen. Sillä hetkellä kun te synnyitte te aloitte kuolla. Ja sama pätee kaikkeen." Hän istuu luumupuussa ja huutelee ajatuksiaan entisille luokkatovereilleen. Nuoret hermostuvat. He haluavat epätoivoisesti osoittaa, että Pierre Anton on väärässä.

Kirjan juoni on pelkistetty, ja käänteet odottamattomia ja yllätyksellisiä. Yhtään on synkkä, jopa raakuuksiin asti menevä tarina. Tapahtumat sijoittuvat 1990-luvun Tanskaan, mutta pelottavan monet niistä istuisivat uskottavasti nykypäivän Suomeenkin.

Yhtään ei teeman korostuneisuudesta huolimatta tarjoa valmiita vastauksia tai elämänohjeita, vaan pikemminkin pyrkii herättelemään lukijan ajatuksia. Mielenkiintoinen kirja, jota ei voi ohittaa pelkällä olankohautuksella.

Valtaistuinpeli

Käynnistän Harakanvarpaita-blogin nykyfantasian taiturin George R.R. Martinin Valtaistuinpeli-kirjan vinkkauksella. Kirja on Tulen ja jään laulu-fantasiasarjan avausosa, jossa Martin upottaa lukijan tarinan maailman ja juonen kiemuroihin. Kirjan on julkaissut kustannusosakeyhtiö Kirjava ja kuvittanut Petri Hiltunen.



Kirjan tapahtumat sijoittuvat Westerosiin, Martinin kehittämään maailmaan joka muistuttaa monella tapaa feodaalisen keskiajan Eurooppaa. Valtakunta on alkanut toipua sitä repineestä sisällissodasta, mutta asiat muuttuvat. Tarina alkaa siitä, kun kuningas Robert Baratheon saapuu pohjoiseen Talvivaaraan tapaamaan ystäväänsä lordi Eddard Starkia. Samalla hän tarjoaa lordi Eddardille valtakunnan tärkeintä virkaa. Viran edellinen omistaja menetti henkensä hämärissä olosuhteissa, ja lordi Eddard päättää ottaa viran vastaan voidakseen selvittää asian. Se vie myös Starkien suvun mukaan valtakunnan poliittiseen vehkeilyyn, jossa panoksena on kuninkuus ja koko valtakunnan kohtalo. Kun rakkaus, vallanhimo, ahneus, kaunat, velvollisuudet, kunnia, petokset ja kuolema sekoittuvat toisiinsa, ei kukaan ole turvassa.

Kirja kertoo myös entisen Targaryenin kuningassuvun nuorista perillisistä, jotka haluavat palata maanpaostaan meren takaa jälleen Westerosin valtaistuimelle. Kaiken taustalla häilyy monta vuotta kestäneen kestäneen kesän loppumisen uhka. Etelä-Westerosin aateliset eivät lotkauta korvaansa enteille, joita kiirii pohjoisesta: talvi on tulossa, ja ikivanhat voimat ovat heräämässä sen mukana.

Martinin on kehuttu nostaneen eeppisen fantasian arvostusta ja väitteellä on lukukokemukseni mukaan perää. Martin on taitava kirjoittaja ja juonen kuljetus sekä tunnelma ovat toimivia. Martin osaa ottaa kaiken irti tilanteista ja luoda vaivihkaa jännitteitä tarinan edetessä. Mielestäni Martinin suurin vahvuus on kuitenkin henkilöhahmojen joukko, josta hän on onnistunut luomaan hyvin uskottavan. Tarinassa on monia kertojahahmoja, vaikka pääpaino onkin Starkin suvun jäsenillä. Hahmojen näkökulmia, tavoitteita ja toimintatapoja valotetaan kirjassa siten, että henkilöihin on uskomattoman helppo samaistua. Vaikka kirja on pitkä, en ainakaan itse menettänyt kiinnostustani tarinaan missään kohtaa. Petri Hiltusen kaunis kuvitus antaa kirjalle oman mukavan mausteensa.

Kokonaisuutena Valtaistuinpeli on herkullinen lukukokemus. Suosittelen sitä niin fantasian ystäville kuin muillekin, sillä näin toimivaa pakettia ei kannata sivuuttaa noin vain. Tarinan aiheet ovat kylläkin välillä melko roiseja, joten aivan nuorille lukijoille se ei sovi.

Tässä on Harakanvarpaita-blogin ensimmäinen kirjoitus. Toivon että blogi menestyy ja tarjoaa väylän uusien, hyvien lukukokemuksien löytämiselle ja koulukirjaston suosion edistämiselle.

Lupus